Haaste nimeltä Halme

HIFK on eittämättä Suomen isoimpia ja kannatetuimpia urheilubrändejä. Vaikka iso yleisö tunteekin seuran lähinnä jääkiekon puolelta, kannattajajoukot ovat maan kiihkeimpiä muissakin lajeissa. Avainsanoihin kuuluu lajirajat ylittävä seurarakkaus, yhteisöllisyys ja stadilaisuus. Jalkapallon puolella HIFK henkilöityy hyvin Matias Hännisen ja Jukka Halmeen kaltaisiin, joukkuetta jo alasarjoista asti edustaneisiin pelaajiin. Hänninen pelasi HIFK:n edustuksessa ensimmäisen kerran 2010 Kakkosessa, kun taas Halme peräti 2007 joukkueen pelatessa Kolmosta. Molemmat olivat toissa vuonna liiganousuun päättyneen kauden avainmiehiä, mutta Hänninen oli jo viime kaudella selkeästi enemmän rotaatiomiehen roolissa. Halme sen sijaan toimi joukkueen varakapteenina ja pelasi toiseksi eniten minuutteja Joni Korhosen jälkeen. Tätä kirjoitettaessa kausi 2016 on vanhentunut HIFK:n osalta neljän Veikkausliigaottelun verran ja Halme on urakoinut tähän mennessä kaikki minuutit.

Sisäinen urheiluromantikkoni rakastaa tarinaa, jossa sama mies on avainhahmona pelin ytimessä keskikentän keskellä sarjataso kerrallaan aina sille korkeimmalle asti. Toiseen korvaan kuiskuttaa kuitenkin realisti, jonka mukaan kertomus ei voi olla niin hieno. Jos miehen taidot riittäisivät profiilipelaajan rooliin Veikkausliigassa, eikö hän olisi edes joskus päässyt siellä kokeilemaan ennen 30. ikävuottaan? Siksi Jukka Halmeen rooli etenkin pallollisena pelaajana HIFK:n keskikentällä alkoi kiinnostaa. Miehen lempinimi ”Bragun Gattuso” on komea. Tuon nimen esikuva oli peliurallaan temperamenttinsa lisäksi kuuluisa siitä, että tunnisti tarkkaan tekniset taitonsa ja ennen kaikkea niiden vajavaisuuden, sekä tyytyi useimmiten kaikkein helpoimpaan ja turvallisimpaan pallolliseen ratkaisuun. Syöttö viereen Pirlolle ja itse vähän alemmas tarjoamaan uutta syöttösuuntaa. Onko Jukka Halmeen rooli HIFK:ssa samanlainen?

Ryhdyin tiiraamaan tarkemmin maanantaina 25.4. pelattua HIFK:n ja PS Kemin välistä Veikkausliigaottelua. HIFK pelasi melko selkeässä 4-2-3-1 -muodostelmassa, jossa keskikentän pohjalla nähtiin Halme ja Ville Taulo. Noin 69 minuutin pelin jälkeen Taulon tilalle vaihdettiin paluun loukkaantumisesta tehnyt Xhevdet Gela, joka otti suoraan Taulon paikan Halmeen vieressä. 

Melko nopeasti tuli selväksi, ettei Halme ainakaan Gattusosta mene. Mies pyrki jatkuvasti hyvin pelattavaksi, mutta ennen kaikkea pallollisena etsi syöttösuuntia ylöspäin, usein vähän turhankin vaikeisiin paikkoihin kun vieressä olisi helpompikin vaihtoehto. Yllä olevassa kuvasarjassa Halme (palloa lähin punainen) huomaa Kaby Djalon (palloa lähin sininen) haltuunoton karkaavan ja pääsee hyvin pallonriistoon (5:37). Toisessa kuvassa Halme on ottanut pallon kanssa kosketuksen keskelle (5:39). Tarjolla olisi helppo syöttö Taulolle keskelle huomattavasti paremmalle sektorille, jossa on vähemmän vastustajia häiritsemässä. Halme päättää kuitenkin yrittää syöttöä kymppipaikan Esa Terävälle kahden vastustajan välistä, mutta jo ennestään haastava syöttö karkaa liian kovana topparille asti (5:41).

Seuraavassa kuvasarjassa Halme pääsee joukkuekaverin suorittaman pallonriiston jälkeen melko vapaasti nousemaan yli puolen kentän ilman suurempaa prässiä vastustajalta (30:25). Vaikka mies näyttäisi olevan vetoasennossa, kyseessä on vielä valelaukaus. Toisessa kuvassa (30:28) Halmeen puolenvaihto on lähdössä vasenta laitaa nousevalle Tommi Vesalalle. Onnistuessaan hyvin vastustajan pakkaa avaava ratkaisu. Puolenvaihto jää kuitenkin taakse ja päätyy suoraan PS Kemin Joona Vetelille (30:29). Sekä Halmeen oma että Vesalan kehonkieli on paljon puhuva.

Seuraavissa kuvissa näkyy hyvin Halmeen turhan kova luotto sekä omaan syöttötaitoon, että kenties myös joukkuekavereiden nopeuteen. Ensimmäisessä kuvassa Halmeen pitkä pallo on lähdössä, huomatkaa, että kaikki 10 punapaitaa mahtuvat juuri ja juuri ruutuun. Sininen puolustus on myös hyvin tilanteessa mukana (56:46). Kolme sekuntia myöhemmin pallo on menossa vastustamattomasti maalivahdille asti, hyökkääjät ovat jo lopettaneet sen tavoittelun (56:49). IS Extran jokseenkin HIFK-mielinen selostaja toteaa osuvasti, että Daniel Rantastakohan (oikea laitalinkki) siinä yritettiin tavoitella ja että vähän pitäisi HIFK:n pyrkiä enemmän pitämään palloa itsellään.

Ei Halmeen syöttötyöskentely ylöspäin tietenkään pelkästään heikkoa ollut. Tässä kuvasarjassa Halme on katkonut jälleen hyvällä sijoittumisellaan vastustajan syötön (80:18). Hän avaa nopeasti lyhyellä syötöllä eteenpäin Xhevdet Gelalle (80:19), joka jatkaa ensimmäisellä kosketuksella kymppialueelle vapaaksi jääneelle Pekka Sihvolalle (80:20). Sihvola pääsee kääntymään vapaasti ja lähettämään syötön puolustuslinjan yli Juho Mäkelälle (80:22), jolle siunaantuu kenties HIFK:n paras maalipaikka. Laukaus menee torjunnan kautta vain hieman ohi takakulmasta.

Halme yritti oman tilastointini mukaan ensimmäisen n. 69 minuutin, eli ajan jonka Ville Taulo oli kentällä, 27 helppoa syöttöä, joista 24 meni omille (89%). Näihin syöttöihin lasken syötöt alaspäin ja sivuille, sekä lyhyet syötöt eteenpäin, joissa ei näyttäisi olevan välitöntä syötönkatkon vaaraa. Eli siis syöttöjä, jotka pitäisi saada lähes sataprosenttisesti omille. Vaikeita syöttöjä, eli läpisyöttöjä, puolenvaihtoja ja muita pitkiä tai muuten erityisen haastavia syöttöjä Halme yritti tuossa ajassa 14, joista vain kolme jäi omille (21,4%). Taulolla samat lukemat olivat 28/30 (93,3%) helppoa ja 2/6 (33,3%) vaikeaa syöttöä. Xhevdet Gelan tilastot olivat 14/15 (93,3%) helppoa ja 1/2 (50%) vaikeaa syöttöä. Gelan tultua kentälle Halmeen tilastot heikentyivät vielä vähän ja olivat 7/10 (70%) helppoa ja 1/5 (20%) vaikeaa syöttöä. Yhteislukemiksi Halmeelle saadaan siis 31/37 (83,8%) helppoa ja 4/19 (21%) vaikeaa syöttöä. Halmeen kokonaissyöttöprosentti on 62,5%.

Tilastoista huomaa heti pari asiaa. Ensinnäkin sen, että Halme oli molempia joukkuetovereitaan aktiivisempi antamaan vaikeita ns. ratkaisusyöttöjä, mutta antoi toisaalta kumpaakin hieman vähemmän helppoja syöttöjä. Toinen selkeä asia on se, että kummankin kaltaisten syöttöjen onnistumisprosentti oli Halmeella huomattavasti keskikentän kumppaneitaan heikompi. Gelan kohdalla näyte on kuitenkin hyvin pieni. Halmeen kohdalla lukemat eivät kuitenkaan ole täysin satunnaisotanta. FC Lahtea vastaan miehen kokonaissyöttöprosentti oli Veikkausliigan ottelukeskuksen tilastojen mukaan 63%, samoin PK-35 Vantaata vastaan. FC Interiä vastaan sattui parempi päivä ja prosentti oli 83.

Nopeasti ajateltuna yhtälö, jossa Halme vastaa isolta osin HIFK:n murtavista syötöistä, ei näytä hyökkäyspelin sujuvuuden kannalta toimivalta. Joukkueen tulisi ehkä siirtää painopistettä keskustasta enemmän laidoille, tai sitten vaihtaa keskikentän roolitusta niin, että Halme on se varovaisempi ”Gattuso” ja Taulo tai Gela vierellä enemmän ”Pirlon” roolissa. Gela pelasi ensimmäiset minuuttinsa loukkaantumisen jälkeen ja saattaa hyvinkin ottaa tuon rakentavamman roolin kuntoon päästessään. Urheilulehti (15/2016) pohti ihan ansiokkaasti, onko se, että Alexei Eremenko jr. tulee hakemaan palloa lähes toppareiden jalasta jättäen kymppialueen tyhjäksi Simo Valakarin ohjeistusta vai Eremenkon omaa päätöstä. Samalla tapaa voisi pohtia, onko Jani Honkavaara antanut Halmeelle löysää tai jopa ohjeistuksen avata enemmän murtavilla syötöillä, vai onko se Halmeen omaa roolin ottoa. Ensimmäisen kohdan Honkavaara kyllä korjaa helposti, mutta jälkimmäisen ollessa kyseessä tilanne on ongelmallisempi. Puolustettaessa hyvin sijoittuvaa ja eritoten henkisesti tärkeää johtavaa pelaajaa Halmetta ei nimittäin monen pelin ajaksi niin vain penkitetä.

Toivottavasti kuvista saa selvän missä mennään. Kaikki kuvat ovat ruudunkaappauksia IS Extran ottelutallenteesta (iltasanomat.fi/extra).

Veikkausliiga 2016: Sijoitukset ja palkitut

Tässä vähän sisällöltään kevyemmässä postauksessa laitetaan ympäripyöreiden arviojaaritteluiden sijaan kunnolla oma veikkaus joukkueiden loppusijoituksista. Koska spekulointi on mukavaa, laitan myös veikkaukseni kauden päätyttyä erinäisten Veikkausliigan palkintojen saajista.

1. HJK

2. SJK

3. FC Inter

4. FC Lahti

5. RoPS

6. HIFK

7. PK-35 Vantaa

8. KuPS

9. IFK Mariehamn

10. Ilves

11. PS Kemi

12. VPS

Maalikuningas: Roope Riski, SJK

Vuoden liigapelaaja: Atomu Tanaka, HJK

Vuoden liigatulokas: Juho Pirttijoki, HIFK

Vuoden liigamaalivahti: Mihkel Aksalu, SJK

Vuoden liigapuolustaja: Taye Taiwo, HJK

Vuoden liigakeskikenttäpelaaja: Atomu Tanaka, HJK

Vuoden liigahyökkääjä: Roope Riski, SJK

Vuoden liigavalmentaja: Mika Lehkosuo, HJK

Loppuun vielä: Huikeaa Veikkausliigakautta 2016 kaikille! Käykää katsomassa pelejä. Kun niitä ei paikkakunnallanne ole, katsokaa IS Extrasta, se ei maksa juuri mitään.

Kausiennakko 2016: VPS

Logo: Wikipedia

Oli jo aikakin. Petri Vuorinen on nyt kolmesti (2009, 2011, 2015) korotettu kesken kauden Vepsussa apuvalmentajan paikalta väliaikaiseksi päävalmentajaksi ja jokaisella kerralla mies on luotsannut joukkueen kuiville putoamiskurimuksesta. Nyt Vaasassa vihdoin päätettiin antaa Vuoriselle päävastuu heti kauden alusta lähtien. Projektivalmentajana mies osaa selvästi motivoida ja repiä materiaalista paljon irti, mutta nyt pitää ajaa omat pelilliset ideat sisään ja saada joukkue toteuttamaan niitä.

Helppoa se ei tule olemaan. Maalivahtilegenda Henri Sillanpää siirtyi valmennuspuolelle ja 16 maalia iskenyt Juho Mäkelä palasi pääkaupunkiin. Molempien korvaaminen on hankalaa, vaikka jamaikalaishyökkääjä Andre Clennon väläyttelikin viime kauden lopulla. Keskikenttä on todella nuori, 25-vuotiaan Juho Lähteen ollessa selkeästi kokenein pelaaja. Myös materiaalin kapeus pistää mietityttämään.

Vaasassa päästään Seinäjoen tapaan pelaamaan kesällä uudella, upealla stadionilla. Suunnitelmien mukaan uuteen Hietalahteen pääsee pelaamaan heinäkuussa, siihen asti kotikenttänä toimii Kaarlen kenttä. Riippuen siitä kuinka kevään pelit lähtevät pyörimään, Vepsu saattaa hyvinkin pelata 2017 Ykkösen komeimmalla stadionilla. Tällä kertaa Vuorinen ei voi kesken kauden pelastaa.

Maalivahdit

Kuten sanottua, Vepsun pitkäaikainen ykköstorjuja Henri Sillanpää lopetti aktiiviuransa ja siirtyi seuran maalivahtivalmennukseen. Miehen paikkaaminen on vaikeaa, mutta hän on itse kehunut seuraajaansa, joka tietysti herättää luottamusta. Sillanpään mukaan venäläisellä Evgeni Kobotsevilla ovat niin fyysiset, tekniset kuin sosiaalisetkin ominaisuudet kohdallaan. Toivottavasti mies on oikeassa, sillä muut maalivahdit Juuso Kevari ja Mathias Östergård ovat myös liigatasolla kääntämättömiä kortteja.

Puolustus

Periksiantamaton peruspakki Teemu Honkaniemi lähti, mutta korvaajaksi tuli Vepsun talven kovimman profiilin hankinta, joukkueessa vuonna 2002 liigauransa aloittanut oikea laitapuolustaja Veli Lampi. Lampi on varsin hyvä kahden suunnan puolustaja. Hoitaa oman pään varmasti, mutta pystyy myös hyvään pallolliseen peliin. Ei osallistu kuitenkaan hyökkäyksiin mitenkään ylettömän aktiivisesti. Keskikenttäpelaajista Kevin Peth ja Jerry Voutilainen ovat pelanneet oikeana puolustajana ja ensin mainittu varmasti nähdään siellä tälläkin kaudella.

Vasemman pakin tontilla nähdään edelleen Jesper Engström. Aloittaa jo kuudennen kautensa Vepsussa. Tuntuukin todella kokeneelta pelaajalta, mutta on vasta 23-vuotias. Ei tarjoa hyökkäyssuuntaan paljoakaan, mutta hoitaa puolustustonttinsa eleettömästi. Hyökkäävämpää vaihtoehtoa voisi tarjota Hongasta siirtynyt vikkelä Jonas Levänen.

Keskuspuolustus on viime kaudesta säilynyt muuttumattomana. Isokokoinen Ville Koskimaa johtaa rautaisella otteella. Hyvä ilmatilan hallitsija, mutta vaikeuksissa maata pitkin tulevien nopeiden hyökkäysten kanssa. Timi Lahti on vieressä hieman liikkuvampi toppari. Omaa puolustajaksi aika hyvän maalivainun ja onkin hyvä ase hyökkäyspään erikoistilanteissa. Nuoren Mikko Viitikon ensimmäinen kausi Vepsussa oli pettymys. Nyt olisi aika alkaa lunastaa lupauksia. Kaikki palaset vähintään hyväksi liigatoppariksi ovat kohdallaan.

Keskikenttä

Nikko Boxallia on nähty myös topparina, mutta paras paikka taitaa olla kuitenkin linjaa suojaavana puolustavana keskikenttäpelaajana. Vahva vääntäjä, mutta vähän hidas liikkeissään. Muista keskikenttämiehistä Jerry Voutilainen on oppinut laitapakin tontilla sen verran puolustuspeliä, että pystyy myös operoimaan varmistavammassa roolissa.

Juho Lähde on keskikentän väsymätön ikiliikkuja. Hyvän työmoraalinsa ansiosta on aliarvostettu pallollisena, mutta sekin puoli hoituu ihan mallikkaasti. Monipuolisena pelaajana pystyy myös hoitamaan useamman pelipaikan keskikentältä. KuPS-kasvatti Aatu Laatikainen saapui täksi kaudeksi ja on herättänyt otteillaan lupauksia talvella. Tarvitsee lisää vääntövoimaa, mutta on pallon kanssa näppärä ja fiksu.

Hyökkäävässä roolissa lupaavia otteita talvikaudella on esittänyt nuori VIFK-kasvatti Joonas Vahtera. On pyörittänyt ennakkoluulottomasti Vepsun peliä ja luonut tilanteita koviakin vastustajia vastaan. Toivottavasti saa liigassa reilun mahdollisuuden, mielenkiintoinen seurattava.

Hyökkäys

Laitalinkkinä FC Lahdessa mainioita otteita esittänyt Loorents Hertsi ei vielä viime kaudella VPS:ssa ihastuttanut yhtä paljon. Nuorukaisella on kuitenkin hyvä juoksunopeus ja jonkin verran harhautustaitoa, joten toivoa ei ole vielä heitetty. Uusista nuorista laitureista myöskään Eero Tamminen ei vielä pelannut itseään vaasalaisten sydämiin. Väläytteli ajoittain, mm. yhdellä upealla kaukolaukauksella, mutta katosi liian usein pelistä täysin. Sen sijaan Pyry Soiri pelasi koko kauden kovalla tasolla. Mies on nopea ja arvaamaton liikkeissään, hyvä haastamaan. Antoi maistiaisia myös nuorille laitureille usein harvinaisesta lopputuotteesta, keräten mukiinmenevät tehot 4+6. Jos toinen muista laitureista pystyy ottamaan Soirin kaltaisen kehitysaskeleen, auttaa se jo Vepsun hyökkäyspeliä paljon.

Ykköskärki Mäkelä on poissa. Hän iski paljon maaleja, joten paikkaajan pitäisi pystyä samaan. Isokokoinen ja röyhkeä Andre Clennon on vaarallinen boksissa. Talvikausi on ollut aika vaisu, mutta maalintekijänä hän on Vepsun paras toivo. Steven Morrissey oli aikoinaan erinomaisen kokonaisvaltainen hyökkääjä, mutta pitkästä loukkaantumisesta palattuaan on näyttänyt ylipainoiselta ja haluttomalta. Saattaa olla jo menneen talven lumia. Samu Alanko on pelannut poikamaajoukkueissa, mutta miesten peleistä näytöt ovat vielä vähissä.

Pelityyli

Vepsun keskikentältä löytyy hyvin liikkuvia ja pallollisena taitavia pelaajia, joten joukkue lähtee rohkeasti yrittämään pallonhallintapeliä. Hieman mietityttää kuitenkin, kuinka nuorten miesten pelikuri tähän riittää. Pystyykö joku keskiakselilta halkomaan puolustuksia vai pitääkö aina mennä laitojen kautta? Juho Mäkelän pystyjuoksut ja maalit ovat poissa, jäljelle jääneet jamaikalaiskärjet ovat staattisempia, vaikka Morrissey vielä ennen loukkaantumista eli nopeudestaan.

Puolustuspelissä VPS pyrkii ajamaan sisään melko aktiivista prässiä. Hyökkäyspään pelaajien pitää pystyä estämään vastustajan syötöt linjan taakse, sillä ainakaan Ville Koskimaa ei saa joutua juoksukilpailuihin. Jos Boxall on poissa tai topparina, keskikentältä puuttuu kunnon linjaa suojaava pelaaja jolloin taitavat vastustajat repivät puolustuksen hajalle. Vepsulta löytyy tukku hyviä pääpelaajia, joten erikoistilanteista pyritään varmasti ottamaan maksimaaliset tehot irti.

Arvio

VPS on rohkeasti lähtenyt jälleen todella nuorella, suomalaisella rungolla kauteen. Tuo on toisaalta jalo ja hieno asia, mutta aiheuttaa myös kysymyksiä. Riittääkö nuoret vai ailahteleeko taso liikaa? Jos kauteen saadaan huono alku, voi paniikki hiipiä pukuhuoneeseen. Puolustus on kokenut, mutta hyökkäyksestä puuttuu kunnossa oleva, tasonsa osoittanut tehomies. Soirillakin on vasta yksi huippukausi alla. Näkymät ovat Vepsun kannalta haastavat. Sijoitus löytyy kauden lopussa peräpäästä, myös viimeinen sija on mahdollinen.

Kausiennakko 2016: SJK

Logo: Wikipedia

Seinäjoella jo Kakkosesta lähtien tehty hyvä, määrätietoinen työ sai ensimmäisen todellisen palkintonsa viime syksynä, kun Veikkausliigan mestaruuspokaalia nosteltiin Keskuskentällä. Paljon tuon mestaruuden eteen on syydetty rahaakin, mutta ilahduttavasti se ei ole kaikki mennyt valmiin mestarijoukkueen ostamiseen, vaan ennen kaikkea olosuhteiden parantamiseen ja organisaation kehittämiseen Suomen vahvimpien tasolle.

Ilman mitään force majeurea toinen iso voitto on edessä kesäkuussa, kun SJK pelaa ensimmäisen kotipelinsä uudella omalla stadionillaan. Viimekautiset puitteet olisivatkin mestarijoukkueelle lähes häpeälliset, joten pyhättö valmistuu todella otolliseen aikaan.

Nousukkaista harvoin pidetään, ja SJK:n kohdalla erityistä närää ovat herättäneet puheenjohtaja Raimo Sarajärven suulla suoraan lausutut todella kovalta kuulostavat tavoitteet. Se, että nuo tavoitteet ovat säännöllisesti täyttyneet jo ennen niiden tavoiteaikaa on osan kriitikoista kuitenkin hiljentänyt. ”TamU:n kohtaloa” seuralle on povattu myös pitkään, mutta jos lukee taustavoimista yhdenkin hyvin kirjoitetun artikkelin tajuaa, ettei välttämättä kannata sitä odotellessa ainakaan henkeään pidättää.

Mielestäni parasta, mitä tässä vaiheessa suomalaiselle seurajoukkuefutikselle voi tapahtua on se, että liian pitkään toisella jalalla mestaruudet voittanut HJK saa jokavuotisen, vakavasti otettavan kilpakumppanin. SJK:lla on ihan hyvät edellytykset olla tuo joukkue. Kilpailutoiminnan tasolla seuraava looginen edistysaskel on europeleissä menestyminen ja organisaatiotasolla oman junioritoiminnan parantaminen niin, että sieltä saataisiin profiilipelaajia aina edustusjoukkueeseen asti. Jos seura jatkaa kehittymistään samaan tahtiin, saadaan nuokin molemmat kokea vielä ennen pitkää.

Maalivahdit

Mihkel Aksalu aloittaa jo neljännen kautensa SJK:n ykköstorjujana. Viime kaudella yhteinen matka kulminoitui mestaruuteen ja valintaan liigan parhaaksi maalivahdiksi, mitä Aksalu eittämättä onkin. Ulottuva maalivahti on hyvä keskityspalloissa ja pystyy venymään säännöllisesti paraatitorjuntoihin. Ohjaa äänekkäästi puolustusta ja avaa hyvin niin jalalla kuin heittämälläkin. Aksalulta ei montaa peliä muille jää, mutta tarvittaessa Jere Koponen on melko luotettava tuuraaja.

Puolustus

Muilla liigakausilla suhteellisen vähillä muutoksilla pärjännyt SJK joutui talvella laittamaan koko topparikaluston uusiksi. Aina viihdyttävä Cedric Gogoua siirtyi Partizaniin ja serbikaksikko Pavle Milosavljevic ja Zeljko Savic muihin liigaseuroihin. Korvaajaksi hankittu Tapio Heikkilä onnistui vielä tammikuun lopussa siirtopykälän turvin lähtemään Norjaan.

Ensimmäinen oikea korvaaja on kohta 21-vuotias senegalilainen El-Hadji Kane. Isokokoinen mutta hyvin liikkuva puolustaja. On pelannut keskikentälläkin, joten pystyy ihan hyvään pallolliseen peliin. Potentiaalinen toppari, joka varmasti hyötyy huippukokeneen Abdoulaye Meiten vierellä pelaamisesta. 35-vuotias Meite alkaa olla jo melkoisen hidas, mutta paikkaa sitä tälle tasolle ylivertaisella pelinlukemisellaan. Rangaistusalueen siivoaa tehokkaasti. Motivoituneena kova vahvistus, mutta Honka-ajan ylimieliset kikkailut täytyy unohtaa. Henri Aalto on melko pätevä paikkaaja toppareille. Isokokoinen Teemu Penninkangas esiintyi Ykkösessä Jazzin paidassa viime kaudella hyvin, mutta vähäinen liigakokemus on toistaiseksi tullut laitahyökkääjänä.

Oikeaksi puolustajaksi saapui Norjasta viime vuosina maajoukkuepaitaakin päälleen pukenut Jarkko Hurme. Talven alku oli Hurmeelta heikko, mutta kevättä kohti mentäessä otteet ovat parantuneet jatkuvasti. Nousee todella aktiivisesti, jopa yli-innokkaan rajamailla tukemaan hyökkäyksiä. Parhaimmillaan sarjan kärkeä pelipaikallaan. Henri Aalto on tunnollinen, kenties hieman tasaisempi vaihtoehto. Richard Dorman olisi parhaimmillaan todella dynaaminen ja vahva vaihtoehto, mutta ei ole vieläkään toipunut pelikuntoon elokuisesta loukkaantumisestaan.

Timo Tahvanainen SJK:n vasempana pakkina oli varmasti viime kauden eniten kehittyneitä pelaajia koko sarjassa. Otti tuon tontin itselleen ja esitti todella vahvaa puolustuspeliä niin maassa kuin lyhyestä varresta huolimatta ilmassakin. Pallollisena melko varma, nousee tukemaan hyökkäyksiä muttei turhalla riskillä. Aalto lienee ensimmäinen korvaaja vasemmallekin.

Keskikenttä

Keskikentän pohjalla Mehmet Hetemaj pitää itseoikeutetusti avauksen paikkaa hallussaan. Pelaa aggressiivisesti, mutta ei kuitenkaan ryntää ulos tilanteista. Suojelee hyvin linjaa ja tekee vastustajan pelinrakentelun tukalaksi. Pallon kanssa liian hidas, mutta ymmärtää itsekin siirtää vastuun pelin avaamisesta muille. TPS:sta siirtynyt pitkänhuiskea Matej Hradecky on pallollisena parempi vaihtoehto, muttei aivan yhtä vakuuttava puolustaja.

Yksi SJK:n mestaruuden takuumiehistä oli Liverpoolista kesällä lainalle saapunut Allan Souza. Nuori brassi otti pelintekijän vastuun itselleen, ja toi myös erikoistilanteisiin todella suuren parannuksen. Allan on luonnollisesti poissa, mutta onko hän korvaamaton? Vuoden 2014 tulokkaaksi Veikkausliigassa valittu Johannes Laaksonen oli viime kaudella kuin eri mies. 2014 hän rytmitti ja rakensi peliä hyvin sekä oivaltavilla murtavilla syötöillään, että lähes Kakámaisilla pitkillä tempokuljetuksillaan. Viime kausi oli jotenkin aneemisempi ja lopulta mies menettikin pelipaikkansa Allanille. Jos pääsee parin vuoden takaiselle tasolleen, on todella kova. Kaukolaukauspelotteena tärkeä.

Uusimpana tulokkaana SJK:n keskikentälle liittyi HJK:n kanssa sopimuksensa purkanut Matti Klinga. Sai jo nuorena paljon vastuuta FC Lahden keskikentällä, mutta Klubi oli ehkä sittenkin liian suuri harppaus kerralla. Todella pallovarmana, mutta ehkä vähän heiveröisenä pelaajana saattaa soveltua hyvin Hetemaj’n viereen.

Kymppipaikalle SJK kaappasi lähes kohuhankintana Alexei Eremenko juniorin. Losan paino-ongelmista on väännetty kaikki mahdolliset vitsit, mutta nyt mies vaikuttaa olevan todella motivoitunut hoitamaan itsensä huippukuntoon. Välimuotoa on vaikea nähdä, joko on loistava tai sitten ei sovellu Simo Valakarin aktiiviseen pelitapaan lainkaan. Suomen kentiltä ei luovempaa pelaajaa löydy ja Eremenkon syötöt tulevat olemaan tärkeässä roolissa sumppupuolustusten murtamisessa. Energinen raataja Jussi Vasara tulee pelaamaan paljon koska pystyy pelaamaan vähän jokaisella pelipaikalla, muttei ole mihinkään ykkösvaihtoehto. Wayne Brownin sopimus purettiin, mutta viime kausi olikin suuri pettymys.

Hyökkäys

Laitahyökkääjistä Bahrudin Atajic lähti muualle, mutta hyvistä teknisistä ominaisuuksistaan huolimatta mies ei koskaan oikein päässytkään sisään joukkueeseen. Loputtomasti vaikeampi korvattava on 14 liigamaalin Akseli Pelvas, yksi Suomen kenttien viime vuosien maaliahneimpia hyökkääjiä, joka vihdoin pääsi ulkomaille Ruotsin pääsarjaan kokeilemaan.

Oikeassa laidassa aloittanee edelleen Ariel ”Tuco” Ngueukam. Tuco suojaa palloa hyvin, ja tykkää yrittää ovelia joskin vaikeita kikkasyöttöjä, joiden onnistumisprosentti on pieni. Lähellä boksia pallo jalassaan on kuitenkin todella vaarallinen. Erilaisena vaihtoehtona on HIFK:sta saapunut U21-maajoukkuepelaaja Youness Rahimi. Nopea, suoraviivainen ja pallon kanssa taitavakin pelaaja, jolle iso haaste on kuitenkin tuon kaiken kääntäminen tehoiksi. Viime kauden 1+3 on hyökkäävältä pelaajalta todella vähän.

Vasemmalle niin ikään uutena hankintana saapui kovapotkuinen virolainen Tarmo Kink. Vakuutti heti Saudi-Arabian leirillä tammikuussa, mutta sen jälkeen otteet ovat tasaisesti heikentyneet. Juuri vahvan potkutekniikkansa ansiosta voi kuitenkin nousta tärkeäksi tiiviinä pakkana pelaavia joukkueita vastaan. Nuori Emil Lidman väläytteli vähäisellä peliajalla viime kesänä, mutta on talvella loistanut poissaolollaan. Jesse Sarajärvi saanee mahdollisuuksia, mutta omistajan poikana hänen pitäisi ilmeisesti pelata paljon muita paremmin, että paikka koetaan ansaituksi.

Kärkeen SJK teki talvikautensa tärkeimmän siirron, kun Roope Riskin lainasopimus Haugesundista muutettiin pysyväksi. 8 maalia 13 ottelussa viime kauden lopulla oli kova suoritus, jota ilman Seinäjoella tuskin olisi mestaruutta juhlittu. Osoitti myös pystyvänsä osallistumaan kokonaisvaltaisesti pelinrakenteluun. Pettämätön maalivainu ja loistava kyky viimeistellä. Suurin suosikki Veikkausliigan maalikuninkaaksi. Toni Lehtinen on oikein roolitettuna mainio supervaihtomies. Liike hidastunut, mutta prässää siitä huolimatta aktiivisesti. Epäitsekäs pelaaja, vaikka maalinälkääkin löytyy. Viime kaudella Ykkösessä hyviä otteita esittäneet nuoret Aleksis Lehtonen ja Elias Ahde kyttäävät peliaikaa.

Pelityyli

SJK pyrkii pallonhallintaan, ja useimpia vastustajia vastaan siihen myös pystyy. Joukkue jaksaa jauhaa kärsivällisesti leveyssuunnassa etsien tyhjiä tiloja, joihin fiksuliikkeinen Roope Riski hakeutuu. Ylhäältä löytyy Riskin ja Rahimin kaltaisia nopeita vastaiskupelaajia, joita paikan tullen myös halutaan hyödyntää. Laitapakit nousevat aktiivisesti, mikä auttaa tuottamaan murtautumista helpottavia ylivoimatilanteita. Häntäpään vastustajat tulevat sumputtamaan etenkin Seinäjoella, mutta siihen auttaa Laaksosen, Eremenkon ja Kinkin kaltaiset hyväpotkuiset pelaajat.

Viime kauden 22 päästettyä maalia oli todella huikea saavutus. Joukkue pyrkii aktiivisesti pallonriistoon heti menetyksen jälkeen, mutta uusista profiilipelaajista Eremenkon soveltuminen tuohon tapaan on vielä kysymysmerkki. Puolustuksessa Meite on aika hitaalla jalalla liikkeellä, joten linjaa ei ehkä voi ihan yhtä korkealla enää pitää. Hetemaj on tärkeässä roolissa tukkimassa keskustaa ja estämässä vastustajan murtautumisen maata pitkin, laidalta tulevat keskitykset Aksalu ja topparit kyllä hoitavat.

Arvio

Kahdesta edellisestä kaudesta poiketen SJK on muuttunut talven aikana aika paljonkin. Uudet hankinnat ovat pääasiassa laatua, mutta pieniä pelitavallisia kysymyksiä heistä osa herättää. Joukkueesta löytyy kuitenkin vahvan rungon lisäksi leveyttä ja fysiikkavalmennus on vaikuttanut olevan maan parhaimmistoa niin kuntopohjan luomisessa kuin loukkaantumisten ehkäisemisessäkin. Näiden seikkojen ansiosta SJK juoksee kesällä ja syksyllä jalat alta monelta kapeamman ringin joukkueelta.

SJK on noussut selkeästi Suomessa tasolle 1b, ja luultavasti tälläkin kaudella saadaan myöhäinen mestaruustaistelu aikaiseksi. Se saattaa vaihteeksi kääntyä HJK:n hyväksi, mutta suurella todennäköisyydellä Seinäjoella saadaan ensi syksynäkin juoda mitalikahvit.