tiistai 3. toukokuuta 2016

Veikkausliigan huhtikuu 2016


Veikkausliiga on taas saatu käyntiin! Ensimmäinen kuukausi oli ajoittain yllätyksellinen, yleensä viihdyttävä ja takuuvarmasti mielenkiintoinen. Alusta lähtien on nähty paljon upeita maaleja, loistavia torjuntoja ja parranpärinää herättäneitä tapahtumia niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin. Sarjataulukossa nollat alkavat olla jo aika vähissä. Jokainen joukkue on aloittanut pistekeräyksen. Jokainen on tehnyt ja päästänyt vähintään yhden maalin ja jokainen on myös kärsinyt vähintään yhden tappion. Ilves ja KuPS ovat ainoina välttäneet toistaiseksi tasapelin. Mestaruuden puolustamisen todella surkeasti aloittanut SJK on ainoana ilman voittoja, mutta kuten kaikki tietävät, tuo johtuu vain toimistopuolen amatöörimäisestä virheestä. Kentällä joukkue onnistui PS Kemin kaatamaan. Tässä vaiheessa kautta sarjataulukosta ei kannata vielä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä vetää, kun eniten pelanneilla joukkueilla on peräti kaksi kertaa enemmän pelattuja otteluita kuin kolmen pelin Ilveksellä. Joitain ajatuksia se kuitenkin herättää.

Sarjaa huhtikuun jälkeen 13 pisteellään johtavasta IFK Mariehamnista on monessa paikkaa puhuttu positiivisena yllättäjänä. Todella loistava joukkueen alku on ollutkin, mutta kuten tämän blogin kausiennakossa kirjoitin, on saarelaisten avauskokoonpano todella laadukas. Se pystyy haastamaan minkä tahansa Veikkausliigajoukkueen tasaväkisesti. Ongelmaksi kuitenkin voi muodostua kapea materiaali. Rotaatiomahdollisuutta loukkaantumisten ja otteluruuhkan varalta ei juurikaan ole. Tämä ongelma alkaa yleensä näkyä vasta kauden edetessä, jolloin pistemenetyksiäkin varmasti tulee alkukautta useammin. Toistaiseksi kaikki näyttää kuitenkin hyvältä. Puolustus on tiivis, maalivahti Walter Viitala on ylittänyt ainakin omat odotukseni ja hyökkäyspään profiilipelaajat ovat onnistuneet voittoon vaadittavat 1-2 kertaa pelissä.

HJK väijyy heti IFK Mariehamnin perässä, mutta totutun dominoivaa Klubin peli ei toistaiseksi ole ollut. Osaksi tähän vaikuttaa varmasti kenties parhaan pelaajan Anthony Annanin loukkaantuminen, mutta kunnossa olevilla pelaajillakin on vielä varaa parantaa. Nuori kolumbialainen Alfredo Morelos on maalannut usein ja tehnyt hienojakin osumia, mutta katoaa liian helposti pois kuvasta kun tarjoilu ei pelaa. Puolustuksessa toppareiden pelinavaaminen ei täysin vakuuta ja laitapakkien tuuraajat ovat vähissä. Keskuspuolustaja Ivan Tatomirovic paikkasi oikealla Ville Jalaston ja Sebastian Sorsan ollessa sivussa. Taye Taiwokaan tuskin kaikkia pelejä jaksaa, kuka hänet pystyy korvaamaan? Thomas Dähne on näyttämässä lukuisille epäilijöilleen ja osoittautumassa kelpo torjujaksi. Kehityskohteet löytyvät kommunikaatiosta ja yleisestä oman alueen hallitsemisesta.

Ilves aloitti kauden ryminällä kaatamalla niin KuPS:n kuin SJK:nkin vieraissa ja pitämällä maalinsa puhtaana molemmissa otteluissa. Siihen päälle joukkueen kotiavaus päättyi kuitenkin tappioon IFK Mariehamnille, joten odotetaan vielä ainakin toukokuu ennen kuin julistetaan Jarkko Wiss suojatteineen kauden sensaatioiksi.

Taulukon pohjalla SJK on ehdottomasti alkukauden suurin floppi. Juuri ennen liigakauden alkua harjoituskaudella pitkän maalittoman putken vetänyt joukkue on kärsinyt samoista ongelmista Veikkausliigassakin. Maalipaikoille ei päästä, ja nekin vähät yritykset ovat todella ponnettomia. Hyökkäyspeli yleensäkin on näyttänyt kovin mielikuvituksettomalta. Aleksei Eremenko jr. hakee palloa niin alhaalta, että keskikentän ja hyökkäyksen väliin jää valtava aukko. Toisaalta Tuco ja Tarmo Kink eivät haluttomalla liikehdinnällään tee Eremenkon työtä yhtään helpommaksi. El-Hadji Kane vaikuttaa ihan hyvältä liigatason topparilta, mutta Abdoulaye Meite on aivan liian hidas ja kankea. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, vaan niitä joudutaan etsimään laitapakkien joukosta.


Pelaajatilastot

Maalipörssissä on pari tuttua nimeä kärjessä. Viime kauden kärkikaksikko, Aleksandr Kokko ja Juho Mäkelä, ovat aloittaneet tuttuun tapaan iskemällä kumpainenkin neljä maalia viidessä ottelussa. Kokon maali Inter-pelissä näytti puolustajan omalta maalilta, mutta toistaiseksi se on ainakin tilastoissa merkitty RoPS-hyökkääjälle. Neljässä maalissa on myös HJK-kaksikko Alfredo Morelos ja Atomu Tanaka, joista jälkimmäinen oli tämän blogin veikkaus liigan vuoden pelaajaksi. Kärkipään nimistä ehdottomasti suurin yllätys on FC Interin puolustaja Egzon Belica, joka on viidessä ensimmäisessä pelissään osunut peräti kolmesti. Viime kauden 27 liigapelissään mies ei saanut kuparista rikki.

Syöttöpörssin kärjessä on KuPS:n Mika Ääritalo kolmella maalisyötöllään. Kuopiolaiskannattajat kritisoivat miehen hankintaa jonkin verran, mutta toistaiseksi Ääritalo näyttäisi muodostaneen oikein hyvän aisaparin Gbolahan Salamin (3 maalia) kanssa. Kahdessa syötössä on liuta pelaajia, mm. FC Lahden kolmikko Duarte Tammilehto, Drilon Shala ja Ivan Solovjev. Billy Ions on syöttänyt PS Kemin molemmat maalit (kabinetissa muuttunut SJK-tulos vääristää sarjataulukon maaleja) ja pelejä katsomallakin käy selväksi, että PS Kemin hyökkäyspeli roikkuu erittäin vahvasti hänen ja Kaby Djalon harteilla.

Korttitilaston kärjessä heiluu SJK:n Teemu Penninkangas, joka on ottanut keltaisen kortin jokaisessa neljässä liigapelissään. Penninkangas on kehittynyt selvästi viime kaudesta, mutta laitapakiksi kömpelö mies joutuu edelleen liian usein tilanteisiin, joissa ainut vaihtoehto on rikkominen. Hänen perässään kolmessa keltaisessa kortissa olevat Lum Rexhepi ja Jukka Halme tuskin yllättävät ketään.

Maalivahdeista kirkkaimmin huhtikuussa loisti Walter Viitala, joka piti veräjän puhtaana peräti neljässä pelissä kuudesta. Toisaalta PS Kemin Juhani Pennanen ei päästänyt maaliakaan, mutta pelasi vain joukkueensa kaksi jälkimmäistä peliä. Eniten palloja taakseen laski KuPS:n Johannes Kreidl, joka antautui viidessä pelissä 10 kertaa.


Kuukauden kokoonpanot

Kaikille yli 15 minuuttia (käsittääkseni raja menee tuossa minuuttimäärässä) Veikkausliigaottelussa pelanneille pelaajille jaetaan tilastoarvosana, joka perustuu InStat-nimisen ulkomaalaisen yrityksen laskutapoihin. Tarkkaa käsitystä laskutavoista minulla ei ole, mutta selvästi maalit, maalisyötöt, voitetut kaksinkamppailut jne. vaikuttavat arvosanaan positiivisesti, ja vastaavasti pallonmenetysten ja harhasyöttöjen kaltaiset tilastot negatiivisesti. Myös ottelun lopputuloksella tuntuu olevan huomattava merkitys arvosanalle. Pääpiirteittäin yli 200 oleva arvosana on jo hyvää tasoa ja vastaavasti alle 170 menee avauskokoonpanon pelaajalle jo heikon puolelle.

Laskin näistä arvosanoista kullekin pelaajalle keskiarvon ja selvitin näin huhtikuun parhaan ja heikoimman yksitoistikon. Koska joukkueilla on niin erilainen määrä pelattuja pelejä, otin kriteeriksi joukkueisiin pääsemiselle vähintään yhden esiintymisen oman joukkueen avauskokoonpanossa. Tämän lisäksi joukkueen tulee näyttää suhteellisen normaalilta kokoonpanomuodostelmassa, eli mukana on vain yksi maalivahti, vähintään kolme puolustajaa ja niin edelleen. InStat-arvosanat löytyvät muiden tilastojen ohella Veikkausliigan nettisivujen Ottelukeskus-osiosta.


Huhtikuun topit


- Walter Viitala (220,7) päihitti Juhani Pennasen (219) vain erittäin niukasti.

- Formaatiossa pelaajien pelipaikkoja ei kannata liikaa tuijottaa, vaan heidät on jaettu karkeasti kategorioihin maalivahdit, puolustus, keskikenttä ja hyökkäys. Joitakin rajatapauksia välillä puolustus/keskikenttä ja keskikenttä/hyökkäys on, jolloin pelaaja lokeroidaan niin, että isoimmat keskiarvot pääsevät mukaan.

- PS Kemin Janne Turpeenniemi (211,3) itselleni kenties se suurin yllättäjä tällä listalla. Miehen koko nimellä ei myöskään ollut mitään mahdollisuuksia mahtua käyttämäni sivuston merkkirajoituksen sisään.

- HIFK:n Tuomas Aho (234) ylivoimaisesti paras puolustaja. Sukunimikaimansa, FC Interin Joni Aho (210,5) nousi hiuksen hienosti ohi neljänneksi parhaan puolustajan, RoPS:n Juha Pirisen (210,2).

- Billy Ions (222,8) ja Diego Assis (221,8) ovat juuri rajatapauksia keskikentän ja hyökkäyksen välillä.

- Njazi Kuqista (232,5) huomaa heti tämän tilastoinnin heikkouden: ensimmäisestä pelistä kaksi maalia ja loistava arvosana. Toisesta punainen kortti ja pitkä pelikielto. Riittää keskiarvoltaan kirkkaasti kokoonpanoon. Ei varmaan kenenkään mielestä kuulu oikeasti kuukauden parhaisiin.

- Juho Mäkelä (235) tämän perusteella kuun paras pelaaja.


- Olisi mielenkiintoista verrata näitä Veikkausliigan valitsemaan kuukauden joukkueeseen, mutta tätä kirjoittaessa ainakaan minun silmiini sellaista ei vielä ole osunut.


Huhtikuun flopit


- PK-35 Vantaan nuoren Samu Volotisen (160) arvosanaan vaikuttaa se, että joutui tulemaan vaihdosta kehiin punaisen kortin saaneen Daniel Kollarin tilalle. Olisi kuitenkin ainoalla avauskokoonpanon pelilläänkin (162) jäänyt toiseksi huonoimman eli FC Interin Henrik Moisanderin (163,6) taakse.

- Nuorten pelaajien epätasaiset esitykset muutenkin avainsana tällä listalla. Juha Hakola ja Steven Morrissey ainoat yli 21-vuotiaat pelaajat.

- VPS:n rohkea pelitapa kerää kiitosta, mutta InStat-arvosanassa se ei vielä näy. Eniten edustajia tällä listalla neljällä kappaleella.

- Steven Morrissey (135,5) selkeästi koko huhtikuun huonoin avauskokoonpanossakin esiintynyt pelaaja. Toisena FC Interin Juho Salminen (146,7).

- Vaihdosta tullessa huono arvosana on selkeästi helpompi saada. Muun muassa Tomi Petrescu (132), Lucas Lingman (152,7) ja Jesse Sarajärvi (150) mahtuisivat puhtaasti arvosanansa puolesta heittämällä listalle.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Haaste nimeltä Halme

HIFK on eittämättä Suomen isoimpia ja kannatetuimpia urheilubrändejä. Vaikka iso yleisö tunteekin seuran lähinnä jääkiekon puolelta, kannattajajoukot ovat maan kiihkeimpiä muissakin lajeissa. Avainsanoihin kuuluu lajirajat ylittävä seurarakkaus, yhteisöllisyys ja stadilaisuus. Jalkapallon puolella HIFK henkilöityy hyvin Matias Hännisen ja Jukka Halmeen kaltaisiin, joukkuetta jo alasarjoista asti edustaneisiin pelaajiin. Hänninen pelasi HIFK:n edustuksessa ensimmäisen kerran 2010 Kakkosessa, kun taas Halme peräti 2007 joukkueen pelatessa Kolmosta. Molemmat olivat toissa vuonna liiganousuun päättyneen kauden avainmiehiä, mutta Hänninen oli jo viime kaudella selkeästi enemmän rotaatiomiehen roolissa. Halme sen sijaan toimi joukkueen varakapteenina ja pelasi toiseksi eniten minuutteja Joni Korhosen jälkeen. Tätä kirjoitettaessa kausi 2016 on vanhentunut HIFK:n osalta neljän Veikkausliigaottelun verran ja Halme on urakoinut tähän mennessä kaikki minuutit.


Sisäinen urheiluromantikkoni rakastaa tarinaa, jossa sama mies on avainhahmona pelin ytimessä keskikentän keskellä sarjataso kerrallaan aina sille korkeimmalle asti. Toiseen korvaan kuiskuttaa kuitenkin realisti, jonka mukaan kertomus ei voi olla niin hieno. Jos miehen taidot riittäisivät profiilipelaajan rooliin Veikkausliigassa, eikö hän olisi edes joskus päässyt siellä kokeilemaan ennen 30. ikävuottaan? Siksi Jukka Halmeen rooli etenkin pallollisena pelaajana HIFK:n keskikentällä alkoi kiinnostaa. Miehen lempinimi ”Bragun Gattuso” on komea. Tuon nimen esikuva oli peliurallaan temperamenttinsa lisäksi kuuluisa siitä, että tunnisti tarkkaan tekniset taitonsa ja ennen kaikkea niiden vajavaisuuden, sekä tyytyi useimmiten kaikkein helpoimpaan ja turvallisimpaan pallolliseen ratkaisuun. Syöttö viereen Pirlolle ja itse vähän alemmas tarjoamaan uutta syöttösuuntaa. Onko Jukka Halmeen rooli HIFK:ssa samanlainen?

Ryhdyin tiiraamaan tarkemmin maanantaina 25.4. pelattua HIFK:n ja PS Kemin välistä Veikkausliigaottelua. HIFK pelasi melko selkeässä 4-2-3-1 -muodostelmassa, jossa keskikentän pohjalla nähtiin Halme ja Ville Taulo. Noin 69 minuutin pelin jälkeen Taulon tilalle vaihdettiin paluun loukkaantumisesta tehnyt Xhevdet Gela, joka otti suoraan Taulon paikan Halmeen vieressä. 




Melko nopeasti tuli selväksi, ettei Halme ainakaan Gattusosta mene. Mies pyrki jatkuvasti hyvin pelattavaksi, mutta ennen kaikkea pallollisena etsi syöttösuuntia ylöspäin, usein vähän turhankin vaikeisiin paikkoihin kun vieressä olisi helpompikin vaihtoehto. Yllä olevassa kuvasarjassa Halme (palloa lähin punainen) huomaa Kaby Djalon (palloa lähin sininen) haltuunoton karkaavan ja pääsee hyvin pallonriistoon (5:37). Toisessa kuvassa Halme on ottanut pallon kanssa kosketuksen keskelle (5:39). Tarjolla olisi helppo syöttö Taulolle keskelle huomattavasti paremmalle sektorille, jossa on vähemmän vastustajia häiritsemässä. Halme päättää kuitenkin yrittää syöttöä kymppipaikan Esa Terävälle kahden vastustajan välistä, mutta jo ennestään haastava syöttö karkaa liian kovana topparille asti (5:41).




Seuraavassa kuvasarjassa Halme pääsee joukkuekaverin suorittaman pallonriiston jälkeen melko vapaasti nousemaan yli puolen kentän ilman suurempaa prässiä vastustajalta (30:25). Vaikka mies näyttäisi olevan vetoasennossa, kyseessä on vielä valelaukaus. Toisessa kuvassa (30:28) Halmeen puolenvaihto on lähdössä vasenta laitaa nousevalle Tommi Vesalalle. Onnistuessaan hyvin vastustajan pakkaa avaava ratkaisu. Puolenvaihto jää kuitenkin taakse ja päätyy suoraan PS Kemin Joona Vetelille (30:29). Sekä Halmeen oma että Vesalan kehonkieli on paljon puhuva.



Seuraavissa kuvissa näkyy hyvin Halmeen turhan kova luotto sekä omaan syöttötaitoon, että kenties myös joukkuekavereiden nopeuteen. Ensimmäisessä kuvassa Halmeen pitkä pallo on lähdössä, huomatkaa, että kaikki 10 punapaitaa mahtuvat juuri ja juuri ruutuun. Sininen puolustus on myös hyvin tilanteessa mukana (56:46). Kolme sekuntia myöhemmin pallo on menossa vastustamattomasti maalivahdille asti, hyökkääjät ovat jo lopettaneet sen tavoittelun (56:49). IS Extran jokseenkin HIFK-mielinen selostaja toteaa osuvasti, että Daniel Rantastakohan (oikea laitalinkki) siinä yritettiin tavoitella ja että vähän pitäisi HIFK:n pyrkiä enemmän pitämään palloa itsellään.





Ei Halmeen syöttötyöskentely ylöspäin tietenkään pelkästään heikkoa ollut. Tässä kuvasarjassa Halme on katkonut jälleen hyvällä sijoittumisellaan vastustajan syötön (80:18). Hän avaa nopeasti lyhyellä syötöllä eteenpäin Xhevdet Gelalle (80:19), joka jatkaa ensimmäisellä kosketuksella kymppialueelle vapaaksi jääneelle Pekka Sihvolalle (80:20). Sihvola pääsee kääntymään vapaasti ja lähettämään syötön puolustuslinjan yli Juho Mäkelälle (80:22), jolle siunaantuu kenties HIFK:n paras maalipaikka. Laukaus menee torjunnan kautta vain hieman ohi takakulmasta.

Halme yritti oman tilastointini mukaan ensimmäisen n. 69 minuutin, eli ajan jonka Ville Taulo oli kentällä, 27 helppoa syöttöä, joista 24 meni omille (89%). Näihin syöttöihin lasken syötöt alaspäin ja sivuille, sekä lyhyet syötöt eteenpäin, joissa ei näyttäisi olevan välitöntä syötönkatkon vaaraa. Eli siis syöttöjä, jotka pitäisi saada lähes sataprosenttisesti omille. Vaikeita syöttöjä, eli läpisyöttöjä, puolenvaihtoja ja muita pitkiä tai muuten erityisen haastavia syöttöjä Halme yritti tuossa ajassa 14, joista vain kolme jäi omille (21,4%). Taulolla samat lukemat olivat 28/30 (93,3%) helppoa ja 2/6 (33,3%) vaikeaa syöttöä. Xhevdet Gelan tilastot olivat 14/15 (93,3%) helppoa ja 1/2 (50%) vaikeaa syöttöä. Gelan tultua kentälle Halmeen tilastot heikentyivät vielä vähän ja olivat 7/10 (70%) helppoa ja 1/5 (20%) vaikeaa syöttöä. Yhteislukemiksi Halmeelle saadaan siis 31/37 (83,8%) helppoa ja 4/19 (21%) vaikeaa syöttöä. Halmeen kokonaissyöttöprosentti on 62,5%.

Tilastoista huomaa heti pari asiaa. Ensinnäkin sen, että Halme oli molempia joukkuetovereitaan aktiivisempi antamaan vaikeita ns. ratkaisusyöttöjä, mutta antoi toisaalta kumpaakin hieman vähemmän helppoja syöttöjä. Toinen selkeä asia on se, että kummankin kaltaisten syöttöjen onnistumisprosentti oli Halmeella huomattavasti keskikentän kumppaneitaan heikompi. Gelan kohdalla näyte on kuitenkin hyvin pieni. Halmeen kohdalla lukemat eivät kuitenkaan ole täysin satunnaisotanta. FC Lahtea vastaan miehen kokonaissyöttöprosentti oli Veikkausliigan ottelukeskuksen tilastojen mukaan 63%, samoin PK-35 Vantaata vastaan. FC Interiä vastaan sattui parempi päivä ja prosentti oli 83.

Nopeasti ajateltuna yhtälö, jossa Halme vastaa isolta osin HIFK:n murtavista syötöistä, ei näytä hyökkäyspelin sujuvuuden kannalta toimivalta. Joukkueen tulisi ehkä siirtää painopistettä keskustasta enemmän laidoille, tai sitten vaihtaa keskikentän roolitusta niin, että Halme on se varovaisempi ”Gattuso” ja Taulo tai Gela vierellä enemmän ”Pirlon” roolissa. Gela pelasi ensimmäiset minuuttinsa loukkaantumisen jälkeen ja saattaa hyvinkin ottaa tuon rakentavamman roolin kuntoon päästessään. Urheilulehti (15/2016) pohti ihan ansiokkaasti, onko se, että Alexei Eremenko jr. tulee hakemaan palloa lähes toppareiden jalasta jättäen kymppialueen tyhjäksi Simo Valakarin ohjeistusta vai Eremenkon omaa päätöstä. Samalla tapaa voisi pohtia, onko Jani Honkavaara antanut Halmeelle löysää tai jopa ohjeistuksen avata enemmän murtavilla syötöillä, vai onko se Halmeen omaa roolin ottoa. Ensimmäisen kohdan Honkavaara kyllä korjaa helposti, mutta jälkimmäisen ollessa kyseessä tilanne on ongelmallisempi. Puolustettaessa hyvin sijoittuvaa ja eritoten henkisesti tärkeää johtavaa pelaajaa Halmetta ei nimittäin monen pelin ajaksi niin vain penkitetä.

Toivottavasti kuvista saa selvän missä mennään. Kaikki kuvat ovat ruudunkaappauksia IS Extran ottelutallenteesta (iltasanomat.fi/extra).

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Veikkausliiga 2016: Sijoitukset ja palkitut

Tässä vähän sisällöltään kevyemmässä postauksessa laitetaan ympäripyöreiden arviojaaritteluiden sijaan kunnolla oma veikkaus joukkueiden loppusijoituksista. Koska spekulointi on mukavaa, laitan myös veikkaukseni kauden päätyttyä erinäisten Veikkausliigan palkintojen saajista.

1. HJK
2. SJK
3. FC Inter
4. FC Lahti
5. RoPS
6. HIFK
7. PK-35 Vantaa
8. KuPS
9. IFK Mariehamn
10. Ilves
11. PS Kemi
12. VPS

Maalikuningas: Roope Riski, SJK
Vuoden liigapelaaja: Atomu Tanaka, HJK
Vuoden liigatulokas: Juho Pirttijoki, HIFK
Vuoden liigamaalivahti: Mihkel Aksalu, SJK
Vuoden liigapuolustaja: Taye Taiwo, HJK
Vuoden liigakeskikenttäpelaaja: Atomu Tanaka, HJK
Vuoden liigahyökkääjä: Roope Riski, SJK
Vuoden liigavalmentaja: Mika Lehkosuo, HJK


Loppuun vielä: Huikeaa Veikkausliigakautta 2016 kaikille! Käykää katsomassa pelejä. Kun niitä ei paikkakunnallanne ole, katsokaa IS Extrasta, se ei maksa juuri mitään.

Kausiennakko 2016: VPS

Logo: Wikipedia

Oli jo aikakin. Petri Vuorinen on nyt kolmesti (2009, 2011, 2015) korotettu kesken kauden Vepsussa apuvalmentajan paikalta väliaikaiseksi päävalmentajaksi ja jokaisella kerralla mies on luotsannut joukkueen kuiville putoamiskurimuksesta. Nyt Vaasassa vihdoin päätettiin antaa Vuoriselle päävastuu heti kauden alusta lähtien. Projektivalmentajana mies osaa selvästi motivoida ja repiä materiaalista paljon irti, mutta nyt pitää ajaa omat pelilliset ideat sisään ja saada joukkue toteuttamaan niitä.

Helppoa se ei tule olemaan. Maalivahtilegenda Henri Sillanpää siirtyi valmennuspuolelle ja 16 maalia iskenyt Juho Mäkelä palasi pääkaupunkiin. Molempien korvaaminen on hankalaa, vaikka jamaikalaishyökkääjä Andre Clennon väläyttelikin viime kauden lopulla. Keskikenttä on todella nuori, 25-vuotiaan Juho Lähteen ollessa selkeästi kokenein pelaaja. Myös materiaalin kapeus pistää mietityttämään.

Vaasassa päästään Seinäjoen tapaan pelaamaan kesällä uudella, upealla stadionilla. Suunnitelmien mukaan uuteen Hietalahteen pääsee pelaamaan heinäkuussa, siihen asti kotikenttänä toimii Kaarlen kenttä. Riippuen siitä kuinka kevään pelit lähtevät pyörimään, Vepsu saattaa hyvinkin pelata 2017 Ykkösen komeimmalla stadionilla. Tällä kertaa Vuorinen ei voi kesken kauden pelastaa.

Maalivahdit

Kuten sanottua, Vepsun pitkäaikainen ykköstorjuja Henri Sillanpää lopetti aktiiviuransa ja siirtyi seuran maalivahtivalmennukseen. Miehen paikkaaminen on vaikeaa, mutta hän on itse kehunut seuraajaansa, joka tietysti herättää luottamusta. Sillanpään mukaan venäläisellä Evgeni Kobotsevilla ovat niin fyysiset, tekniset kuin sosiaalisetkin ominaisuudet kohdallaan. Toivottavasti mies on oikeassa, sillä muut maalivahdit Juuso Kevari ja Mathias Östergård ovat myös liigatasolla kääntämättömiä kortteja.

Puolustus

Periksiantamaton peruspakki Teemu Honkaniemi lähti, mutta korvaajaksi tuli Vepsun talven kovimman profiilin hankinta, joukkueessa vuonna 2002 liigauransa aloittanut oikea laitapuolustaja Veli Lampi. Lampi on varsin hyvä kahden suunnan puolustaja. Hoitaa oman pään varmasti, mutta pystyy myös hyvään pallolliseen peliin. Ei osallistu kuitenkaan hyökkäyksiin mitenkään ylettömän aktiivisesti. Keskikenttäpelaajista Kevin Peth ja Jerry Voutilainen ovat pelanneet oikeana puolustajana ja ensin mainittu varmasti nähdään siellä tälläkin kaudella.

Vasemman pakin tontilla nähdään edelleen Jesper Engström. Aloittaa jo kuudennen kautensa Vepsussa. Tuntuukin todella kokeneelta pelaajalta, mutta on vasta 23-vuotias. Ei tarjoa hyökkäyssuuntaan paljoakaan, mutta hoitaa puolustustonttinsa eleettömästi. Hyökkäävämpää vaihtoehtoa voisi tarjota Hongasta siirtynyt vikkelä Jonas Levänen.

Keskuspuolustus on viime kaudesta säilynyt muuttumattomana. Isokokoinen Ville Koskimaa johtaa rautaisella otteella. Hyvä ilmatilan hallitsija, mutta vaikeuksissa maata pitkin tulevien nopeiden hyökkäysten kanssa. Timi Lahti on vieressä hieman liikkuvampi toppari. Omaa puolustajaksi aika hyvän maalivainun ja onkin hyvä ase hyökkäyspään erikoistilanteissa. Nuoren Mikko Viitikon ensimmäinen kausi Vepsussa oli pettymys. Nyt olisi aika alkaa lunastaa lupauksia. Kaikki palaset vähintään hyväksi liigatoppariksi ovat kohdallaan.

Keskikenttä

Nikko Boxallia on nähty myös topparina, mutta paras paikka taitaa olla kuitenkin linjaa suojaavana puolustavana keskikenttäpelaajana. Vahva vääntäjä, mutta vähän hidas liikkeissään. Muista keskikenttämiehistä Jerry Voutilainen on oppinut laitapakin tontilla sen verran puolustuspeliä, että pystyy myös operoimaan varmistavammassa roolissa.

Juho Lähde on keskikentän väsymätön ikiliikkuja. Hyvän työmoraalinsa ansiosta on aliarvostettu pallollisena, mutta sekin puoli hoituu ihan mallikkaasti. Monipuolisena pelaajana pystyy myös hoitamaan useamman pelipaikan keskikentältä. KuPS-kasvatti Aatu Laatikainen saapui täksi kaudeksi ja on herättänyt otteillaan lupauksia talvella. Tarvitsee lisää vääntövoimaa, mutta on pallon kanssa näppärä ja fiksu.

Hyökkäävässä roolissa lupaavia otteita talvikaudella on esittänyt nuori VIFK-kasvatti Joonas Vahtera. On pyörittänyt ennakkoluulottomasti Vepsun peliä ja luonut tilanteita koviakin vastustajia vastaan. Toivottavasti saa liigassa reilun mahdollisuuden, mielenkiintoinen seurattava.

Hyökkäys

Laitalinkkinä FC Lahdessa mainioita otteita esittänyt Loorents Hertsi ei vielä viime kaudella VPS:ssa ihastuttanut yhtä paljon. Nuorukaisella on kuitenkin hyvä juoksunopeus ja jonkin verran harhautustaitoa, joten toivoa ei ole vielä heitetty. Uusista nuorista laitureista myöskään Eero Tamminen ei vielä pelannut itseään vaasalaisten sydämiin. Väläytteli ajoittain, mm. yhdellä upealla kaukolaukauksella, mutta katosi liian usein pelistä täysin. Sen sijaan Pyry Soiri pelasi koko kauden kovalla tasolla. Mies on nopea ja arvaamaton liikkeissään, hyvä haastamaan. Antoi maistiaisia myös nuorille laitureille usein harvinaisesta lopputuotteesta, keräten mukiinmenevät tehot 4+6. Jos toinen muista laitureista pystyy ottamaan Soirin kaltaisen kehitysaskeleen, auttaa se jo Vepsun hyökkäyspeliä paljon.

Ykköskärki Mäkelä on poissa. Hän iski paljon maaleja, joten paikkaajan pitäisi pystyä samaan. Isokokoinen ja röyhkeä Andre Clennon on vaarallinen boksissa. Talvikausi on ollut aika vaisu, mutta maalintekijänä hän on Vepsun paras toivo. Steven Morrissey oli aikoinaan erinomaisen kokonaisvaltainen hyökkääjä, mutta pitkästä loukkaantumisesta palattuaan on näyttänyt ylipainoiselta ja haluttomalta. Saattaa olla jo menneen talven lumia. Samu Alanko on pelannut poikamaajoukkueissa, mutta miesten peleistä näytöt ovat vielä vähissä.

Pelityyli

Vepsun keskikentältä löytyy hyvin liikkuvia ja pallollisena taitavia pelaajia, joten joukkue lähtee rohkeasti yrittämään pallonhallintapeliä. Hieman mietityttää kuitenkin, kuinka nuorten miesten pelikuri tähän riittää. Pystyykö joku keskiakselilta halkomaan puolustuksia vai pitääkö aina mennä laitojen kautta? Juho Mäkelän pystyjuoksut ja maalit ovat poissa, jäljelle jääneet jamaikalaiskärjet ovat staattisempia, vaikka Morrissey vielä ennen loukkaantumista eli nopeudestaan.

Puolustuspelissä VPS pyrkii ajamaan sisään melko aktiivista prässiä. Hyökkäyspään pelaajien pitää pystyä estämään vastustajan syötöt linjan taakse, sillä ainakaan Ville Koskimaa ei saa joutua juoksukilpailuihin. Jos Boxall on poissa tai topparina, keskikentältä puuttuu kunnon linjaa suojaava pelaaja jolloin taitavat vastustajat repivät puolustuksen hajalle. Vepsulta löytyy tukku hyviä pääpelaajia, joten erikoistilanteista pyritään varmasti ottamaan maksimaaliset tehot irti.

Arvio

VPS on rohkeasti lähtenyt jälleen todella nuorella, suomalaisella rungolla kauteen. Tuo on toisaalta jalo ja hieno asia, mutta aiheuttaa myös kysymyksiä. Riittääkö nuoret vai ailahteleeko taso liikaa? Jos kauteen saadaan huono alku, voi paniikki hiipiä pukuhuoneeseen. Puolustus on kokenut, mutta hyökkäyksestä puuttuu kunnossa oleva, tasonsa osoittanut tehomies. Soirillakin on vasta yksi huippukausi alla. Näkymät ovat Vepsun kannalta haastavat. Sijoitus löytyy kauden lopussa peräpäästä, myös viimeinen sija on mahdollinen.